Rahankeräyslain uudistus ei ole riittävä – lahjoittajat vastuutettava teoistaan!

Keskeisenä pyrkimyksenä nykyisessä rahankeräyssääntelyssä on varmistaa, että kerätyt varat käytetään nimettyyn tarkoitukseen, että sekä rahojen kerääminen että niiden käyttäminen on sekä tehokasta että asianmukaista, ja että yleisölle syntyy varmuus, että keräykseen lahjoitetut varat todellisuudessa edistävät esitettyä asiaa. Epävarmuus lahjoitusten asianmukaisesta ja tehokkuudesta laskee kansalaisten halukkuutta lahjoittaa rahankeräyksiin varojaan.

 

Perusteena tämä on sinänsä hyvä, mutta jo olemassaolevan lain ja sen täytäntöönpanon aikana tulee säännöllisesti esiin tapauksia, joissa väärinkäytöksiä epäillään ja toisinaan myös tulee ilmi. Nykyinenkään sääntely ei kykene näihin reagoimaan riittävällä tehokkuudella, eikä ennakkovalvonta onnistu tarkoituksessaan aukottomasti. Lainsäätäjät ja -valvojat ovat heränneet rahankeräyslain jäykkyteen, ja niinpä rahankeräyslakia ollaan uudistamassa. Valitettavasti rahankeräyslain uudistus pyrkii vain paikkailemaan pieniä kolhuja nykyisessä laissa, ja tarjoaa lähinnä kosmeettisia parannuksia nykyiseen, erittäin raskaaseen malliin.

 

Nykyisen lain paikkailun sijaan vastuu lahjoitusten asianmukaisesta kohdistumisesta ja varojen tehokkaasta käytöstä on siirrettävä enemmän lahjoittajille. Tämän vastuun kantaminen edellyttää nykyistä laajempaa näkyvyyttä rahaa keräävien tahojen toimintaan. Sen sijaan, että viranomaiset vaativat – ennen rahankeräysluvan myöntämistä – selvitystä rahojen käytöstä, mutta eivät kuitenkaan kykene valvomaan näiden käyttöä jälkikäteen, olisi mahdollista vastuullistaa kansalaisia ja yhdistyksiä avoimmuuteen ja rahankeräyksen laajuuden kannalta tarkoituksenmukaiseen seurantaan.

 

Esimerkiksi jo nyt olemassaolevat puolue- ja vaalirahoituksiin liittyvät menettelyt voisivat toimia keinoina tuoda rahankeräystä tekevien tahojen varojen käyttöä ja toimintaa läpinäkyvämmäksi. Yhdistysten vapaaehtoiset ja jokaisen rahankeräyksen laatuun ja laajuuteen sopivat raportoinnit edistäisivät keräysten uskottavuutta, todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin nykyinen lupamenettely. Uskon, että syntyisi myös tahoja – ammattimaisia tiedotusvälineitä tai kansalaisjournalismia – näiden raporttien seurantaan ja toiminnan arviointiin lahjoittajien oman harkinnan tueksi.

 

Kun raskaasta lupamenettelystä voitaisiin luopua, varojen kerääminen yllättäviin tarkoituksiin tulisi huomattavasti nykyistä, useiden kuukausien lupamenettelyä sujuvammaksi. Koska tämän järjestelyn vaatimat järjestelmät ja niiden käyttöön liittyvät prosessit ovat jo olemassa, ei näiden laajentaminen uuteen käyttötarkoitukseen vaatisi julkiselta sektorilta suuria panostuksia eikä pitkiä selvityksiä. Kysymys on enemmän tahdosta aidosti edistää sekä yhdistysten riippumattomuutta että luottamusta lahjoittajien harkintakykyyn.

 

On selvää, että selkeät pelisäännöt, avoimuus ja läpinäkyvyys jo itsessään edistäisi kolmannen sektorin toimintaa, joustava rahankeräys keskittymisen varsinaisen toiminnan kehittämiseen ja keräysten tavoitteiden edistämiseen, ja suuressa kuvassa mahdollistaisi aidon kansalaisyhteiskunnan kasvun maassamme.

 

TuomasJaanu
Vihreät Helsinki

Kahden lapsen isä, yrittäjä ja tekniikan tohtori. Yksilön, talouden ja ympäristön onnellisuus on tärkeää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu