Rahankeräyslain uudistus ei ole riittävä – lahjoittajat vastuutettava teoistaan!
Keskeisenä pyrkimyksenä nykyisessä rahankeräyssääntelyssä on varmistaa, että kerätyt varat käytetään nimettyyn tarkoitukseen, että sekä rahojen kerääminen että niiden käyttäminen on sekä tehokasta että asianmukaista, ja että yleisölle syntyy varmuus, että keräykseen lahjoitetut varat todellisuudessa edistävät esitettyä asiaa. Epävarmuus lahjoitusten asianmukaisesta ja tehokkuudesta laskee kansalaisten halukkuutta lahjoittaa rahankeräyksiin varojaan.
Perusteena tämä on sinänsä hyvä, mutta jo olemassaolevan lain ja sen täytäntöönpanon aikana tulee säännöllisesti esiin tapauksia, joissa väärinkäytöksiä epäillään ja toisinaan myös tulee ilmi. Nykyinenkään sääntely ei kykene näihin reagoimaan riittävällä tehokkuudella, eikä ennakkovalvonta onnistu tarkoituksessaan aukottomasti. Lainsäätäjät ja -valvojat ovat heränneet rahankeräyslain jäykkyteen, ja niinpä rahankeräyslakia ollaan uudistamassa. Valitettavasti rahankeräyslain uudistus pyrkii vain paikkailemaan pieniä kolhuja nykyisessä laissa, ja tarjoaa lähinnä kosmeettisia parannuksia nykyiseen, erittäin raskaaseen malliin.
Nykyisen lain paikkailun sijaan vastuu lahjoitusten asianmukaisesta kohdistumisesta ja varojen tehokkaasta käytöstä on siirrettävä enemmän lahjoittajille. Tämän vastuun kantaminen edellyttää nykyistä laajempaa näkyvyyttä rahaa keräävien tahojen toimintaan. Sen sijaan, että viranomaiset vaativat – ennen rahankeräysluvan myöntämistä – selvitystä rahojen käytöstä, mutta eivät kuitenkaan kykene valvomaan näiden käyttöä jälkikäteen, olisi mahdollista vastuullistaa kansalaisia ja yhdistyksiä avoimmuuteen ja rahankeräyksen laajuuden kannalta tarkoituksenmukaiseen seurantaan.
Esimerkiksi jo nyt olemassaolevat puolue- ja vaalirahoituksiin liittyvät menettelyt voisivat toimia keinoina tuoda rahankeräystä tekevien tahojen varojen käyttöä ja toimintaa läpinäkyvämmäksi. Yhdistysten vapaaehtoiset ja jokaisen rahankeräyksen laatuun ja laajuuteen sopivat raportoinnit edistäisivät keräysten uskottavuutta, todennäköisesti huomattavasti enemmän kuin nykyinen lupamenettely. Uskon, että syntyisi myös tahoja – ammattimaisia tiedotusvälineitä tai kansalaisjournalismia – näiden raporttien seurantaan ja toiminnan arviointiin lahjoittajien oman harkinnan tueksi.
Kun raskaasta lupamenettelystä voitaisiin luopua, varojen kerääminen yllättäviin tarkoituksiin tulisi huomattavasti nykyistä, useiden kuukausien lupamenettelyä sujuvammaksi. Koska tämän järjestelyn vaatimat järjestelmät ja niiden käyttöön liittyvät prosessit ovat jo olemassa, ei näiden laajentaminen uuteen käyttötarkoitukseen vaatisi julkiselta sektorilta suuria panostuksia eikä pitkiä selvityksiä. Kysymys on enemmän tahdosta aidosti edistää sekä yhdistysten riippumattomuutta että luottamusta lahjoittajien harkintakykyyn.
On selvää, että selkeät pelisäännöt, avoimuus ja läpinäkyvyys jo itsessään edistäisi kolmannen sektorin toimintaa, joustava rahankeräys keskittymisen varsinaisen toiminnan kehittämiseen ja keräysten tavoitteiden edistämiseen, ja suuressa kuvassa mahdollistaisi aidon kansalaisyhteiskunnan kasvun maassamme.
Varojen käyttö voi sinänsä olla täysin julkista, mutta rahat menevät silti tosiasiallisesti kokonaan eri käyttötarkoitukseen, kuin rahankeräysluvassa on määrätty.
Kuviteltu esimerkki: Henkilö A perustaa jotakin säälittävää kohderyhmää varten keräyksen, jonka tarkoituksena on hankkia säälittävälle kohderyhmälle 30 euron arvoisia turvaliivejä. Emmehän halua säälittävän kohderyhmän jäävän auton alle.
Samaan aikaan saman sidosryhmän henkilö B perustaa yrityksen joka ostaa Alibabasta 0.2 dollarin kappalehintaan turvaliiveja ja myy niitä keräyksen järjestäjälle 30 euron kappalehintaan Suomessa.
Keräyksen tuotosta noin 99.3% on siis todellisuudessa mennyt yrittäjälle, vaikka keräyksen tuotto on näennäisesti kokonaisuudessaan käytetty luvan esittämään, toiseen käyttötarkoitukseen.
Tuo esimerkki on siis täysin kuviteltu, eikä siitä kenenkään pidä pahastua.
Teoriassa joku keräys voisi toimiakin, jos kerättäisiin lahjoittajilta suoraan rahaa tai tavaroita ja ne lahjoitettaisiin suoraan keräyksen kohderyhmälle. Jos kohderyhmä itse ei päätä keräystuoton käytöstä vaan sen päättää kerääjä, on keräyksellä monesti muita motiiveja.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, nykyisellään kun näitä tilityksiä yms. raportteja katselevat lähinnä viranomaiset, niin voi olla että moni asia jää selviämättä ja selvittämättä, eikä lahjoittajalla ole oikein muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että viranomainen hoitaa valvontatehtävänsä asianmukaisesti.
Jos taas rahaa keräävät tahot pelaisivat tässä avoimin kortein, niin esim. tuo esittämäsi kuvio olisi kohtuullisen helppo havaita kirjanpitoaineistosta.
Ilmoita asiaton viesti
Monilla sementoituneilla organisaatioilla, kuten esim. SPR:llä palkkakulut haukkaavat melkoisen osan toimintavaroista.
http://www.iltalehti.fi/verot-2016/201611012254871…
Näistä palkoista on hyväntekeväisyys kaukana tai toisin päin, tekee hyvää saada näin mukavaa palkkaa. Huom! Iltalehti on listannut vain pääjohtajien ansiot. Näiden alapuolella on vielä lukuisia portaita eri tasoisia johtajia, joiden kaikkien palkat ovat vähintäänkin kelvollisella tasolla.
En henkilökohtaisesti lahjoita varojani yhdellekään organisaatiolle, jonka johtaja tienaa vuositasolla enemmän kuin minä.
Ilmoita asiaton viesti
On selvää myöskin, että ammattimainen ”hyväntekeväisyys” eli kolmannen sektorin toiminta voi hyvinkin sisältää hyvin palkattuja johtajatehtäviä, kaikki riippuu toiminnan laajuudesta ja ammattimaisuudesta. Eli kovat palkat eivät ole itsessään merkki siitä, että kyseessä olisi jotenkin epäilyttävä toiminta. SPR:llä on monia tärkeitä tehtäviä, esim. veripalvelun pyörittäminen, joten kyse ei ole mistään satunnaisesta rahankeräystä pyörittävästä tahosta.
Oikeastaan toivoisin maahamme lisää ammattimaisesti ja korkealla profiililla toimivia kolmannen sektorin toimijoita, jotta alan arvostus nousisi. Toki tämä ei saa tapahtua varsinaisen toiminnan kustannuksella.
Itse olen SPR:lle lahjoittanut sekä rahaa että verta. Muistakaa tekin!
Ilmoita asiaton viesti
”Itse olen SPR:lle lahjoittanut sekä rahaa että verta.”
SPR:ssä taitavat suurimmat huijarit olla, veripalvelun johtaja kärähti kaverille junailemasta konsultaatiosopimuksesta, kolme miljoonaa meni siinä hyväntekeväisyysrahaa huijareille eikä edes mitään rangaistusta saanut.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/spr-n…
Ilmoita asiaton viesti
Mahdoinko lukea tai ymmärtää oikein, kun jonkun keräyksen tuotto oli jotain 960.000 eur ja siitä keräyskuluihin meni 930.000 eur ?
Toivottavasti olen väärässä…
Käräjille asti pääsi ainakin yksi keräys vuosien takaa, missä kerättiin muka syöpälapsille. Keräys tuotti 2,5 miljoonaa, mikä lähes kokonaan päätyi kerääjien taskuun. Palautettavaksi oikeus määräsi tuosta 400.000 eur eli n. 15%. Oli siis varsin kannattava keikka.
Ilmoita asiaton viesti
Rikoslaki 36 luku §1 (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/188900…)
”Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
[…]
Yritys on rangaistava.”
Mielestäni ylläoleva olisi ihan sellaisenaan jo riittävä puuttumaan selkeästi harhaanjohtaviin rahankeräyksiin. Tuomittu menettämään kerätyt varat rikoshyötynä valtiolle ja/tai vahingonkorvauksina lahjoittajille.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuomittu menettämään kerätyt varat rikoshyötynä valtiolle ja/tai vahingonkorvauksina lahjoittajille”.
Kuitenkin tuomittiin menettämään vain 15%. Vähän tuon jälkeen oli joku kahden muun liikemiehen suuruudeltaan moninkertainen petos. En vaan millään enää muista nimiään, mutta palautus-% oli sama 15. Loput saivat pitää.
Olivathan nuo talousrikollisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat. Kyllä näissä pitäisi pystyä parempaan.
Ilmoita asiaton viesti